Kategoria stressinhallintaa

Stressinhallintavalmennus avainhenkilöille – kuinka palautua ja löytää tasapaino kiireisen työn keskellä

Stressinhallintavalmennus voi olla ratkaiseva tekijä, kun työelämän paineet alkavat kasautua ja vaikuttaa hyvinvointiin. Viime talvena sain yhteydenoton kansainvälisen yrityksen johtajalta, joka oli huolissaan tiiminsä tärkeän avainhenkilön jaksamisesta. Avainhenkilö oli kunnianhimoinen menestyjä, jonka vaatimukset itselleen olivat korkeat. Nyt oli kuitenkin aika…

Stressiä aiheuttavat ajatukset ja miten katkaista niiden vaikutus

Uskomukset ovat toistuvia ajatuksia, joita pidämme totena, vaikka emme välttämättä ole koskaan kyseenalaistaneet niitä. Ne voivat olla peräisin lapsuudesta, ympäristöstä tai omista kokemuksistamme. Joissakin tapauksissa uskomukset tukevat meitä, mutta usein ne voivat olla stressin ja paineen lähteitä. Esimerkiksi uskomus ”minun…

Miten läsnäoloa voi harjoitella ja mitä hyötyjä sillä on stressinhallinnassa?

Läsnäolon harjoittaminen –  tärkeä taito kestävässä työelämässä Stanfordin onnellisuustutkijan, Emma Seppälän, mukaan läsnäolo on yksi tärkeimmistä taidoista kestävässä työelämässä. Onnistumme ja menestymme polttamatta itseämme loppuun, kunhan muistamme pitää huolta hyvinvoinnistamme. Hyvinvointi on avain menestykseen, ja onneksi on olemassa monia keinoja…

Mitä hyötyä päivittäisestä stressinlievityksestä on?

Stressi on yleinen ongelma, joka koskettaa kaikenikäisiä ja -taustaisia ihmisiä. Meidän on hyvä muistaa, että vaikka sopiva määrä stressiä on hyödyllistä motivaatiolle ja tuottavuudelle, kroonisella stressillä voi olla kielteisiä vaikutuksia sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen. Päivittäinen stressin vähentäminen voi auttaa…

Suorittamisesta läsnäoloon

Perheen ja työn yhdistäminen koetaan usein haasteelliseksi ja se aiheuttaa stressiä. Halaumme tehdä hyvän uran työelämässä, menestyä ja onnistua. Samaan aikaan haluamme antaa lapsillemme hyvän lapsuuden, turvallisen kodin sekä olla vanhempana rakastava ja läsnä. Tasapainottelemme vaatimusten ja informaatiotulvan keskellä palvellen…

Saako stressinhallintaa suorittaa?

  Elämä saattaa tuntua jatkuvalle suorittamiselle. Meidän tulee suoriutua työstämme, opiskeluistamme ja harrastuksistamme täydellisyyttä hipoen. Tulee näyttää hyvälle ja kodin tulee olla tiptop. Suorituspaineet kaikilla elämän osa-alueilla lisääntyvät eikä mikään tunnu riittävän. Johonkin väliin tulisi suorittaa stressinhallintaa ja palautumistakin. Vaiko…

Translate »
WhatsApp chat