stressi
stressi

Miten asetan terveet rajat?

 

Oletko jatkuvasti ylitöissä sen vuoksi, että suuri osa päivästä kuluu toisten murheiden kuuntelemiseen sekä jatkuviin keskeytyksiin, eikä omia töitä ehdi tehdä normaalin työajan puitteissa? Joudutko avaamaan tietokoneen illalla lasten nukahdettua ja jatkamaan työpäivää aamuyön pikkutunneille, jotta saat kirittyä kiinni työpäivän aikana tekemättä jääneet työjutut? Onko työn ja vapaa-ajan raja hämärtynyt vuosien varrella niin, että huhtikuista maanantaita ei erota jouluaatosta muu kuin säätila?

Moni meistä kokee, että oma työtilanne on täysin kestämätön ja kaipaa kipeästi muutosta, sillä oma jaksaminen ja jopa fyysinen terveys alkavat olla vaakalaudalla. Mutta on myös niitä, jotka tunnistavat tilanteen, mutta pitävät työtä niin kivana ja mukaansatempaavana, ettei se edes tunnu työltä eivätkä tarvitse taukoja. Rajojen asettaminen ja palautuminen ovat tärkeitä paitsi tilanteensa kuormittavaksi kokeville myös niille, jotka työskentelevät sydämensä palosta.

Häiriöäänet kuriin

Työnteon ja työaikojen rajat ovat hämärtyneet. Voimme olla tavoitettavissa lähes ympäri vuorokauden ja työpäivää rytmittävät usein erilaiset kilahdukset sähköpostissa, sähköisessä kalenterissa ja somepäivityksissä. Pelkkien kilahdusten on todettu aiheuttavan meille stressireaktion. Yksi tapa rajata työntekoa on tehdä jotain erilaisille ääniärsykkeille. Kun tarvitset aikaa keskittymiselle, kokeile vaikka Pomodoro-tekniikkaa: laita häiriöäänet pois 25 minuutiksi ja tee työtä täysin keskittyen ja sitten pidä viiden minuutin tauko. (Katso lisää Pomodoro-tekniikasta aiemmin julkaistusta kolumnistani Irrottaudu työstäsi.)

Vapaa-ajalla ei välttämättä tarvitse olla esimiehen tavoitettavissa ja voisitkin ehkä sopia pelisäännöistä tyyliin “en lue työsähköpostiani kello 17-7 välisenä aikana”. Itselläni on pienet lapset ja haluan irrottautua innostavasta työstäni ajoissa ja viettää aikaa häiriöttä lasten sekä puolisoni kanssa. Olen laittanut puhelimeni hiljenemään automaattisesti  kello 19-07 väliseksi ajaksi ja vaikka lasten nukkumaanmenon jälkeen minulla olisikin mahdollisuus karata taas töiden ääreen, pyrin välttämään sitä tietoisesti.

Tarkastele ajatuksiasi

Jos itsellesi terveiden rajojen asettaminen on ongelma, kannattaa tutkailla miksi. Mikä saa sinut aina venymään? Mikä saa sinut aina sanomaan kyllä, vaikka sydämesi sanoisi ei? Mitkä ajatuksesi ja toimintamallisi vaikuttavat siihen, miten olet elämäsi varrella oppinut asettamaan rajoja? Ajatteletko helposti, että “mitä muutkin nyt ajattelevat minusta, jos kieltäydyn?” tai “jos vielä tämän nyt tästä äkkiä hoidan” tai “minun täytyy, sillä ei tätä kukaan muukaan hoida.” Pysähdy tarkastelemaan ajatuksiasi! Ovatko ne totta? Vai ovatko ne kenties vain sinun tulkintojasi tilanteista? Moni on saanut lohtua ajatuksesta, että kun sanoo jollekin asialle EI, sen voi tehdä myös ystävällisesti ja kohteliaasti ja vaikka lyhyesti perustella valintaansa.

Eisenhowerin matriisi

Jos sinusta tuntuu, että liiallinen työmäärä on suurin syy siihen, ettet kerta kaikkiaan saa asetettua selkeitä rajoja työllesi, kannattaa kokeilla priorisointia. Kirjoita konkreettisesti paperille työtehtäväsi ja jaa ne nelikentälle Eisenhowerin matriisina tunnetulle nelikentälle. (Katso kuva.) Päivitä kenttää päivittäin.

Selkeiden hyvien rajojen asettaminen työlle ei ole itsekkyyttä, laiskuutta tai epäkohteliasta. On viisautta tuntea omat rajansa ja keskittyä olennaiseen. On viisautta tietää, että työstä, siitä innostavastakin, tulee palautua. Huippusuoritus ei ole kaikkeen keskittymistä vaan viisaita valintoja ja oman itsensä kuuntelemista.

 

 

Miia Huitti on kirjailija, puhuja ja stressivalmentaja, jonka intohimona on auttaa oivaltamaan stressin syitä ja opettaa tehokkaita työkaluja stressinhallintaan. Miian nettisivut löytyvät osoitteesta https://miiahuitti.fi/. Lue myös Huitin edelliset kolumnit Reitti unelmien työhön ja Tervetuloa parempi arki.

Teksti on julkaistu alun perin Kollega.fi -verkkolehdessä joulukuussa 2017.

Ota yhteyttä, jos haluat apua stressinhallintaan!

Saatat pitää myös...

Suositut artikkelit...