”Minulla ei sitten muuten koskaan kaadu maitolasi.”
Kuulostaa huvittavalta, mutta monelle se voi olla elämän mittainen selviytymisstrategia. Täydellisyyden tavoittelu, jatkuva suorittaminen ja armoton sisäinen puhe voivat juontaa juurensa lapsuuden pienistä hetkistä – kuten siitä, mitä siitä perheessämme seurasi, kun kaadoimme maitolasillisen pöydälle.
Lapsuus rakentaa tarinamme – myös työelämässä
Podcast-vieraamme Jouni Veijalainen kuvasi, kuinka lapsuuden kokemukset – esimerkiksi se, miten meitä kohdeltiin epäonnistumisen hetkellä – voivat muovata koko aikuisiäin stressinsäätelyjärjestelmää. Jos pienelle lapselle ladattiin häpeän tunteita virheistä, hän oppii helposti:
”En saa epäonnistua, jotta kelpaan.”
Tämä sisäinen käsikirjoitus voi aikuisena näkyä ylisäntillisenä perfektionismina, jatkuvana suorittamisena ja vaikeutena kohdata virheitä inhimillisesti. Työelämässä tämä voi tarkoittaa sitä, että henkilö tekee enemmän kuin jaksaa, peittää uupumuksensa ja pitää kulissit pystyssä – viimeiseen asti.
Häpeä vai myötätunto?
Häpeä on voimakas sosiaalinen tunne, ja kuten Jouni muistutti, häpeä hajottaa – myötätunto rakentaa. Jos lapsi kokee, että virheen jälkeen hän on huono, häpeä kiinnittyy minuuteen. Mutta jos virheen jälkeen saa viestin: ”Tätä sattuu, ei haittaa”, kehittyy aivan toisenlainen sisäinen puhe.
Hyvä uutinen on, että nämä mallit eivät ole elikautisia. Aikuisena voimme pysähtyä kysymään:
- Miten minua kohdeltiin lapsena, kun tein virheen?
- Miten minä puhun itselleni nyt, kun teen virheen?
- Keneltä voisin oppia lempeämpää tapaa suhtautua itseeni?
Psykososiaalinen stressi ei synny vain kiireestä
Usein stressin syyksi ajatellaan työkuorma tai liian tiukka aikataulu. Mutta kuten podcastissakin todettiin, psykososiaalinen stressi syntyy usein siitä, millaista on olla ihmissuhteissa, millaisia viestejä saamme tai kuvittelemme saavamme, ja kuinka ankaria olemme itse itsellemme.
Se voi olla pieni äännähdys palaverissa, jonka tulkitsemme vähättelyksi. Tai tyhjä katse, jonka luemme torjunnaksi. Todellisuudessa suurin osa näistä tilanteista on viattomia – mutta meidän sisäinen tulkitsijamme, lapsuudessa virittynyt ”hälytysjärjestelmä”, saattaa nähdä ne uhkana.
Entä jos nyt riittäisit jo?
Jos sinusta tuntuu, mikään ulkoinen ei riitä – uusi titteli, hyvä palaute, onnistuminen – ehkä on aika pysähtyä ja kysyä:
Kenen hyväksyntää minä yhä etsin?
Mitä jos minä riittäisin jo nyt?
Voimme oppia tunnistamaan stressin juuret, hyväksymään oman historiamme ja rakentamaan uudenlaista lempeyttä. Ja kuten Jouni sanoi podcastissa:
”Se hetki, jolloin havahdut, on myös hetki, jolloin parantuminen alkaa.”
Käy kuuntelemassa Kesytä stressi -podcastin jakso Psykososiaalisesta stressistä ja kerro, mitä ajatuksia sinulla heräsi!
